Tervetuloa tarkastelemaan blogiani!

Olisin oikein mielissäni, jos haluaisit jättää kommentin, arvostan niitä suuresti.

-Jonna

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Bolero on valmistunut vihdoin!

Tässä ensimmäinen käsin neulomani oikea vaatekappale. Ennen olen tehnyt "vain" asusteita.


Bolero edestä


Ja takaa. Joo siitä tuli vähän iso, ku oon alottanu tän tekemisen n. 20kg painavampana, muttei hermot ois  riittäny alottaa kokonaan alusta, ku oli jo niin loppumetreillä.


Synttärikortti ystävän tyttärelle.



Tämä kortti on tehty erään askartelufoorumin mallipohjan mukaan, vähän mukaillen.





tiistai 29. toukokuuta 2012

Kiitoskortti ryhmän vetäjälle

Minulle paljon antanut taideryhmä ja sen vetäjä sai tällaisen kiitoskortin:






Äitienpäivälahjuksia!

Väsäsin äidilleni tänä vuonna peräti kolme lahjaa. :)




Virkattu kolmikerroksinen kukkanen äidin valitsemista väreistä.


Takana on hakaneula kiinnittämistä varten.



Ekoliina äidille. Painettu kangasvärillä leimasimella ja väritetty kangastussein, sekä silitetty.





                                                               Lähikuvaa nalleista.




Neulahuovutettu kukkanen.



Takana on rintaneula.


Askartelufoorumin korttihaaste #23

Askartelufoorumin korttihaasteessa oli luonnos.

Se näytti tältä:




Kortin tein sitten sen mukaan.





sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Nimpparikorttia iskälle

 Iskä sai tänä vuonna tällaisen nimpparikortin. Pohjana on käytetty erään haasteen luonnosta, tosin dropseja lisäilin aika paljon enemmän. Siili on tarra, joka on kotiutunut luokseni erään askartelufoorumin haasteen voiton myötä. <3
 






Välillä sitä miettii, että menenköhän vähän liiallisuuksuun noiden dropsien kanssa, mutta ku ne on niin ihania ja niitä on niiiiin paljon. <3

Akartelufoorumin korttihaaste # 22

Askartelufoorumin korttihaasteen # 22 aiheena oli kesä.

Kesällä on paljon kukkasia ja perhosia, joten osallistun tällä kortilla, jonka tein äitienpäiväksi. Tämä onkin ihka ensimmäinen muotokorttini. :)






 Kun keskimmäisestä auringonkukasta vetää, esiin tulee nalle kirjekuorineen.



Ja tietenkin takana on sitten personoitu teksti.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Välillä kättentöitä.

 Isoäidilleni äitienpäiväksi 2012 tekemäni rintakoru. Mallin olen oppinut käsityöryhmässä.


Tässä takapuoli, jossa korupohja on.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Askartelufoorumin korttihaaste #21

Tällaisella teoksella osallistun askartelufoorumin korttihaasteeseen #21, aiheena oli luonnos. Luonnoksen lisäksi kortissa tuli olla siksakkia.






Hieman vielä muokkasin kannen tekstiä.

Tässä luonnoskuva:



Ja haaste oli siis täällä: http://askartelufoorumi.blogspot.com/


Tässä vielä kortin sisäpuoli: